sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Cast Coaster

Suunnitellut: Serhiy Grabarchuk

Työkaveri, jota olen kiusannut Cast Coililla, Donutsilla ja ratkaisematta jääneellä L'oeufilla, toi sitten kostoksi pulman minulle. Cast Coasterin olen rekisteröinyt kuvista ja ajatellut, että onpas siinä mahtavan näköinen pulma. Sitä se on kädessäkin katsottuna: kolme toisiinsa lomittautunutta epämääräisen muotoista rengasta ovat koottuna ja toisiinsa pujottautuneina kaunis symmetrinen näky.


Useimmista metallipulmista poiketen Cast Coasterissa ongelma ei ole osien erottaminen, sillä ne lähtevät kunhan niitä vähän liikuttelee. Tehtävänä on pistää osat jälleen yhteen, jotta niistä tulee kuvassa näkyvän muotoinen lasinalusta.
      Rinkuloiden molemmin puolin on syvennyksiä ja kohoumia, joihin on toisista renkaista löydettävä sopivat vastakappaleet. Ongelma ei ole niinkään löytäminen, vaan kaikkien kolmen renkaan asemointi keskenään niin, että ne pääsevät loksahtamaan yhteen.
      Vaikeutta lisää se, että palaset eivät ole vain toistensa alla tai yllä, vaan lomittuvat kierosti mennen milloin alta, milloin päältä. Se, että rengas on jossain kohdassa alimmaisena, ei tarkoita etteikö se toisessa vaiheessa voisi kulkea päällimmäisen renkaan yli - jos niistä nyt pystyy edes sanomaan, mikä on päällimmäinen ja mikä alimmainen. Ratkaistessa mitkä tahansa kaksi rengasta saa kyllä yhteen melko nopeasti, mutta kolmas tuottaakin jo hankaluuksia.

Tässä on jälleen hyvä osoitus siitä, miten hienosti Hanayman pulmat on suunniteltu. Myös Cast Coaster ratkeaa lopulta vaivatta, kun on malttanut lopettaa säheltämisen ja miettinyt, miten ratkaisu on tehtävä.
      Niinpä kokeiltuani kahta vaihtoehtoa riittävän kauan osasin luopua molemmista jo muutaman minuutin jälkeen ja siirtyä kolmanteen, minkä seurauksena pulma sulkeutui tyylikkäästi ja pakottamatta.
      On tosin myönnettävä, että viimeistä osaa liikutellessa ja seiniin törmäillessä epätoivon tunne hiipi jo jostain, mutta sitten kun vain asemoin palasen kohdalle, jossa sen mielestäni kuuluisi ratkaisun kannalta olla, pulma palkitsi minut ratkeamalla juuri niin kuin sen pitikin.
      Todella kaunis pulma, joka melkein houkuttelee ottamaan mukaansa kapakkaan tai minne nyt sitten meneekin. Coaster tosin on sen verran haastava ja keskittymistä vaativa, ettei sitä välttämättä kauhean hektisessä paikassa pysty ratkaisemaan. Se ei myöskään ratkea vain kokeilemalla johtuen lukuisista asennoista, joissa osat voivat olla, vaan edellyttää suunnittelua.
      Cast Coasterin löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 2/5 (Hanayama: 4/6)
VIEHÄTYSARVO: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti